Ootko saanut koskaan kultamitalia? Mikä lautailussa on kivointa?

- Olen saanut kultamitaleita, mutta en vielä suurista kisoista. Kivointa on se itse laskeminen. Kisatkin on tosi kivoja, ainakin jos pärjää ja onnistuu, mutta aina ei kuitenkaan voi voittaa. Lauttasaaren ala-asteen koulun jumppasalissa on aitoa urheilutunnelmaa, kun lumilautailija Anton Lindfors kertoo urheilu-urastaan ja unelmistaan.

Koulu voitti Liikuntaseikkailun arvonnassa Sonera Next Generation -tiimin urheilijavierailun, ja huhtikuisena maanantaiaamuna täysi sali oppilaita opettajineen seuraa videolta Sotsin talviolympialaisten lumilautacrossin finaalilaskua.

- Mun unelma oli olla tuossa olympiafinaalissa, mutta vielä en sitä saavuttanut. Epäonnistuminen harmitti tosi paljon muutaman viikon, mutta kun heti olympialaisten jälkeen sijoituin maailmancupin kilpailussa toiseksi, oli taas mukava jatkaa. Unelma olympiafinaalista on edelleen, vakuuttaa Lindfors.

Vahingossa hyväksi lumilautailijaksi

Ilmassa on yhtäkkiä hillitön määrä käsiä, joilla on paljon kysyttävää.

Paljonks toi vauhti on? Mikä on ollut sun nopein vauhti?

- Luulen, että noin 90 km/h. Omaa nopeutta en ole koskaan mitannut, mutta ehkä se on ollut jotain 110-120 km/h.

Mikä on ollut vaikein rata?

- Tää olympiarata oli aika haastava. Yleensä ne radan vaikeimmat kohdat on alussa pienellä vauhdilla. Vauhdin kasvaessa koko homma muuttuu helpommaksi.

Kuinka monta vuotta oot harrastanut lumilautailua?

- Aloitin suunnilleen 6-7 -vuotiaana, kun sain joulupukilta lumilaudan, nyt olen 23. Aluksi se oli sellaista hauskaa ajanvietettä, ykkösjuttu oli futis. Tykkäsin laskea kaikkea, pipea, vapaalaskua ja parkkia. Yläasteikäisenä tulin vähän vahingossa hyväksi lumilautailijaksi ja kun 15-vuotiaana pääsin junioreiden MM-kisoihin, rupesin ajattelemaan, että ehkä tässä voisi olla jotain tulevaisuuttakin ja jalkapallo jäi sivummalle.

Lasketteks te ratalaudalla vai tavallisella lumilaudalla?

- Hyvä kysymys! Meidän laudat näyttää ihan tavallisilta, mutta ne on käsintehtyjä eli jokaisella on omanlainen.

Pystyyks tossa huijaamaan?

- Se on aika vaikeeta, kun nopein mies alhaalla ratkaisee ja päätuomarit päättävät kolaritilanteissa.

Kuinka monta kertaa oot kaatunut?

- Tosi monta kertaa! Kaikki kaatuilee harjoituksissa koko ajan. Tärkeä osa tätä lajia on osata kaatua, kypärä on tosi-tosi tärkeä.

Onko sulla vielä se lumilauta, jonka sä sait pienenä joulupukilta?

- Mä oon itse asiassa etsinyt sitä ja luulen, että se on tallessa mun vanhempien kotona.

”Parasta koululiikunnassa oli päästä kokeilemaan eri lajeja.”

Kysymyksiä on opettajillakin. Mihin idolin mielestä koulussa kannattaa panostaa?

- Kielitaito on tosi tärkeä ja koululiikunta oli tietysti mun suosikkioppiaine Kun sitä miettii nyt jälkikäteen, niin parasta siinä oli päästä kokeilemaan eri lajeja. Vaikka joku nyt haluaisi ruveta keskittymään vain lumilautacrossiin, suosittelen avointa uteliaisuutta eri lajeja kohtaan. Pitää olla valmis tekemään sellaisiakin asioita, joita ei välttämättä haluaisi tai osaisi tehdä, sellaista epämukavuusalueiden kautta uuden oppimista.

Millainen on huippu-urheilijan päivärytmi perustreenipäivänä ja kisoissa?

- Tärkein asia on muistaa se, että urheilussa kaikki valmistava työ tehdään ennen kisapäivää. Silloin keskitytään tekemään se, minkä osaa. Kisapäivänä on yleensä aamupala, pieni jumppa, lähtö rinteille, harjoituslaskut ja itse kisatapahtuma, joka on ohi nopeasti muutamassa tunnissa. Perustreenipäivissä on suuri ero muihin oman ikäisiin, jotka opiskelee tai käy töissä. Aika paljon urheilijan täytyy opetella elämään yksin urheilullisen elämäntavan mukaan. Kun päiväohjelma rytmittyy pääsääntöisesti treenien perusteella, arki ei ole samanlaisia kuin kavereilla.

Esikuville on koulussa tarvetta

Välitunnilla oppilasjoukko piirittää idolinsa. Juostaan, hypitään, kävellään ankkoina – ja leikitään tietysti hippaa. Miltä opettajista tuntuu saada urheilullinen vieras kouluun?

- On ihanaa seurata nuoren urheilijan kertovan omalla valloittavalla tavallaan siitä, mitä huippu-urheilijan elämä todella on, sanoo Marjukka Pohto. Minna Kämäräinen komppaa kollegaansa.

- Kun lapset kuulevat, mitä urheilijan elämä vaatii, se auttaa heitä ymmärtämään, että koulua ei käydä opettajaa tai vanhempia varten, vaan omaa elämää varten. Ja tottakai on mielenkiintoista saada tietoa lajista, joka on itsellekin tuntematon. Tätä muistellaan vielä monta kertaa, hän toteaa.

Liikuntaseikkailu on molemmille tuttu ja liikuntaa korostetaan muutenkin. Pohto on juuri aloittanut omalla vilkkaaksi kuvaamallaan ykkösluokalla oppituntien tauottamisen.

- Kaikilla oppitunneilla noustaan ylös ja jumpataan välillä. Hankin myös yhden jumppapallon luokkaan ja nyt kaikki muutkin luokat haluavat niitä, hän naurahtaa. Rehtori on jo luvannut, että jos Vanhempainyhdistykseltä saadaan hankintatukea, jokaiseen luokkaan hankitaan viisi jumppapalloa.

Koulupihalla oppilaat perehdyttävät vierastaan vessanpönttöhippaan. Näin hauskasti rakentuvat terveelliset, liikunnalliset ja urheilulliset elämäntavat, jotka voivat johdattaa kultamitaleille asti.

Enemmän valmiina, vähemmän paikoillaan - Sonera Next Generation -tiimin 20 urheilijaa tsemppaavat Liikuntaseikkailijoita. Tutustu urheilijoihin osoitteessa

Sonera.FI /nextgeneration ja Facebook /SoneraNextGeneration