Liikuntaseikkailun tavoite?

Liikuntaseikkailu on koko luokan yhteinen tempaus päivittäisen liikkumisen lisäämiseksi. Ideana on, että jokainen koululainen kerää päivittäin liikuntarasteja omaan liikuntakorttiin. Yksi rasti on kymmenen minuuttia liikuntaa.

Liikkuminen voi koostua lyhyistä suorituksista pitkin päivää. Tavoitteena on vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa joka päivä. Kerättyjen rastien avulla luokka pääsee etenemään mielikuvitusmatkalla kaupungista ja maasta toiseen.

Opettaja määrittelee luokan seikkailun keston ja se voi olla kolmesta viikosta vaikkapa kolmeen kuukauteen. Seikkailualusta on auki ympäri vuoden.