Terveellinen ja turvallinen liikkuminen

Liikunnan ilo loppuu lyhyeen, jos nilkka nyrjähtää tai laastari on tarpeen kompuroidessa. Lapset ja nuoret ovat erityisen alttiita liikuntatapaturmille. Monien vammojen välttäminen on kuitenkin mahdollista.

Turvallisinta on, että lapsi liikkuu. Monipuolisesta liikkumisesta on hyötyä, kun taas liian yksipuolinen liikunnan harrastaminen voi altistaa rasitusvammoille. Kehonsa hallitseva pärjää juurakkoisella polulla ja joukkuepelien tuoksinassa. Riittävä kestävyyskunto puolestaan auttaa pitämään yllä koulussa ja liikunnassa tarvittavaa vireystasoa. Hyvä vireystila auttaa keskittymään ja pysymään tarkkaavaisena liikkuessa. Riittävä uni ja säännöllinen ateriarytmi ovat fyysisen kunnon lisäksi avainasemassa. Kunnon välipala ja riittävä juominen ennen liikuntasuoritusta ovat siis paikallaan.

Kunnollinen alkuverryttely ja asianmukaiset jalkineet ja varusteet suojaavat tehokkaasti äkillisiltä vammoilta. Pelisäännöillä on merkitystä liikunnan mielekkyyteen ja turvallisuuteen monin eri tavoin. Kannattaa myös muistaa, että sairaana ei kannata liikkua. Kuume ja kurkkukipu on parasta hoitaa ensin ja palata vasta sitten liikunnan pariin.

Lisätietoa: Terve koululainen; liikkumisen turvallisuus